sunnuntai 3. helmikuuta 2013

”Get a haircut and get a real job!”

Olen hieman surullisin mielin seurannut viime aikoina käytyä keskustelua työllisyydestä kahvipöydissä, sosiaalisessa mediassa ja muuallakin. Viimeistään Tasavallan Presidentin uudenvuodenpuheen jälkeen jossa Presidentti tuli esitelleeksi uuden, ”oleskeluyhteiskunta”-käsitteen tämä keskustelu otti vauhtia.

Se mikä minut tekee surulliseksi, että joillain ihmisillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että kotisohvilla makaa kattoon syljeskelijöiden miljoona-armeija joka pitää nyt patistaa töihin - tai meidät hukka perii. Tuntuu olevan aina kun taloudessa menee vähän heikommin pakottava tarve löytää tilanteelle joku syyllisten joukko. Joillakin se syyllinen on ulkomaat ja toisilla tänne tulleet ulkomaalaiset. Jonkun mielestä kaikki on valtiovallan vika. Tai pankkien.Tietyillä ihmisillä syylliset ovat työttömät ja heitä sapettaa se, että he itse paiskivat töitä ja maksavat veronsa samalla kun jotkut "vain lorvivat" heidän kustannuksella. Näin ehkä jossain muutamassa tapauksessa onkin. Entä mitä pitää ajatella siitä, että jokaista avointa työpaikkaa hakee kymmeniä, ellei satoja hakijoita? Eikö tässä ole pieni ristiriita? Työttömät ”vain syljeskelevät kattoon”, mutta silti hakemuslaatikko pursuaa työhakemuksista? Aina kun tällainen aihe tulee puheeksi voi yllättää keskustelukumppaninsa pyytämällä tämän luettelemaan kaikki ne henkilöt jotka hän tuntee jotka vain lorvivat kotona. Yleensä tässä kohtaa tulee hiljaista. Jokainen yksittäinen ihminen tuntee satoja ihmisiä, niin luulisi nimiä alkavan tipahtamaan roppakaupalla. Niin ei yleensä kuitenkaan käy. Puheet oloneuvosten armeijasta ovat siis lievästi sanottuna liioiteltuja.

Ymmärrän kyllä hyvin sen, että joitakin ihmisiä saattaa turhauttaa nousta aikaisin aamulla kylmällä ja pimeällä ja mennä töihin vain palatakseen kotiin kun pimeys on taas laskeutunut - vain nähdäkseen tilinauhasta, että omasta palkasta on suuri osa tilitetty veroina muualle - ja samalla kun osa ihmisistä elää yhteiskunnan tuella tarvitsematta juuri tänään sännätä ulos pakkaseen. Silti minä en voi käsittää, että annetaan sellainen kuva että työttömyys olisi oma valinta. Sitä se nimittäin on vain harvoissa tapauksissa. Töihin otetaan. Sinne pääsee jos on parempi kuin ne sata muuta jotka sinne olisivat halunneet. Ei sinen vain mennä omalla, yksipuolisella päätöksellä. Työttömän syyllistäminen on minusta rasismiin verrattavissa olevaa asennoitumista kanssaihmisiin: otetaan silmätikuksi joku kenen syyksi huonot ajat laitetaan. Surullisinta tässä on se, että tämä syntipukki on jo ennestään sekä taloudellisessa, että henkisessä ahdingossa. Käytännössä siis lyödään jo lyötyä, potkitaan maassa makaavaa - ehkei tietoisesti, mutta sattuu se kuitenkin sitä keneen isku osuu. Ei näin, hyvät veljet ja siskot. Rakentavampaa sen sijaan olisi miettiä miten tähän maahan saadaan lisää työtä. Eteenpäin päästäisiin jo sillä, että työnteosta ei rangaistaisi työnhakijaa joka saa jonkun satunnaisen, lyhyen työkeikan. Tällä saralla edistystä ei tiettävästi ole tapahtunut sitten 1990-luvun jolloin allekirjoittanut sai tehdä tuttavuutta työelämän - tai pikemminkin sen puutteen - kanssa.

Kiitos ja anteeksi,
Anton

2 kommenttia:

  1. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus arvioi väärinkäytön olevan 0.3% luokkaa. Näistäkin väärinkäytöistä suurin osa on pimeää työtä.

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos kommentistasi. Tässä olikin jo joku mutu-aavistus siitä että luku on pieni, mutta ei sentään että se saattaisi olla jopa noin pieni...

    VastaaPoista